Jos ihminen hankkii itselleen lemmikin, on hänellä tällöin velvollisuus huolehtia lemmikin hyvinvoinnista koko sen elämän läpi. Joskus lemmikin terveyden hoitamiseen riittävät säännölliset madotukset, kun taas joskus lemmikin perussairaudet saattavat vaatia kuukausittaisia vierailuja eläinlääkärille ja päivittäistä lääkkeiden käyttöä.

Oli kyseessä sitten millainen tahansa tilanne lemmikin kanssa, on varmaa, että lääkityksen ottanutta lemmikkiä ei tulisi jättää yksin, ainakaan pitkiksi ajoiksi. Lääkkeet auttavat koiraa parantumaan, mutta vaikutusaikana lemmikki voi tuntea olonsa turvattomaksi, jos oma ja rakas omistaja ei ole lähettyvillä.

Pidä lemmikistä huolta lääkityksen ajan

Lääkkeet vaikuttavat meihin ihmisiin joskus niin, että lääkkeiden käytöstä ilmenee sivuvaikutuksia. Usein ne sivuvaikutukset ovat lieviä ja täysin vaarattomia, mutta silloinkin tekee mieli olla jonkun läheisen kanssa, sillä läheisen kanssa oleminen lievittää stressiä ja tekee olosta siten paremman. Sama pätee rakkaisiin lemmikkieläimiimme – kun niitä stressaa tai niillä on huono olo, niin henkisesti ja fyysisesti, ne kaipaavat turvaa ja rakkautta omistajaltaan. Kun lemmikille antaa lääkettä, tulee sen oloa ja reaktiota lääkkeeseen valvoa. Reaktiota kannattaa valvoa jo senkin takia, että lemmikki saattaa olla ihmisen tietämättä allerginen jollekin lääkkeen aineelle – jos allergiaoireita ilmenee, ota välittömästi yhteys eläinlääkäriin ja kysy vinkkejä tilanteeseen.

Miten olla lemmikin vierellä lääkkeiden vaikutuksen ajan?

Vaikka lemmikin kanssa on hyvä olla lääkkeiden ottamisen jälkeen, ei se silti tarkoita sitä, että lemmikin vierellä täytyy olla joka ikinen hetki. Lemmikkiä ei myöskään tarvitse virikkeettömästi valvoa niin, että omistajan tarvitsee tuijottaa ja vahtia lemmikkiä silmä kovana. Lemmikin omistaja voi sen sijaan laittaa lemmikin lepäämään sen omaan petiin, ja nauttia itse olostaan vaikka rennosti sohvalla istuen.

Joskus lemmikin vierellä oleminen voi tuntua hieman tylsältä. Tällöin kannattaa kaivaa älypuhelin omasta taskusta ja puuhata sillä rauhallisesti niitä asioita, joista pitää. Lemmikki nauttii, kun se saa olla lähelläsi – kuten sanottu, lemmikkiä ei tarvitse aktiivisesti vahtia aivan koko aikaa. Mene puhelimellasi esimerkiksi igame online -sivustolle ja pelaa lempipelejäsi nettikasinolla – tai kokeile jotain uutta! Mikään ei ole rentouttavampaa, kuin oman karvakuonon tuhina samalla, kun pelaa miellyttävää peliä nettikasinolla.

Lemmikin kanssa oleilussa menee todennäköisesti useampi tunti, jolloin sinulla on aikaa puuhata erilaisia asioita vaikka juuri puhelimella. Oletko esimerkiksi ajatellut, että kun sinulla on aikaa, kuuntelet tai luet uuden kirjan? Nyt on sen aika! Voit myös tehdä kasvojen ihonhoitorutiinin pitkän kaavan mukaan, katsoa uusia elokuvia tai vaikkapa kirjoittaa omaa päiväkirjaa ajatuksella. Myös monien töiden teko onnistuu samalla, kun vahtii omaa lemmikkiään, sillä näppäimistön hiljainen nakutus rauhoittaa niin lemmikkiä kuin omistajaa.

Lemmikkiä vahtiessa voi siis tehdä paljon eri asioita, joille ei välttämättä tavallisessa arjessa ole normaalisti aikaa, mutta pidä mielessä se, että annat lemmikin levätä rauhallisessa ympäristössä – jätä siis koliseva siivous ensi kertaan.